Hämmennys

Markku Söderberg tuli taas soukkaan valmentamaan. Olin ilmoittautunut vähän vastahakoisesti, koska olen ollut sellaisissa fiiliksissä, että en ikinä halua enään kenenkään muun, kuin oman  valmentajan valmennuksiin. Hänen valmennuksissa olen ollut kolme vuotta, eli suurimman osan ratsastus ajastani. Pelkäsin meneväni vieraan valmentajan ohjeista sekaisin, kun viimeaikoina olen vähän kokenut hämmennyksiä. Päätin kuitenkin mennä Nipan kanssa ja en kyllä osallistumista kadu yhtään, koska menini sekaisin kyllä, mutta onnesta.

Tehtävät oli tosi normaaleja. Rataa ja ympyrän kaarella kolmea kavalettia. Alku tuntui tosi raskaalle, varmaa osittain oman flunssan takia, koska tehtiin pitkään laukassa töitä. Nipa tuntui tosi hitaalle. Tämä kaikki kuitenkin unohtui, kun alettiin hyppäämään rataa. Viimeisellä kerralla kaikki meni nappiin. Oma ajatus oli mukana tein, ratkaisut, oikeasti ratsastin. Sillä radalla elän ensi viikonlopun kisoihin.

Miksi kuitenkin alku oli niin kauheaa? Tintin omistaja puki syyn tosi hyvin sanoiksi. Verkassa odotan ohjeita valmentajalta. Siksi sileän/puomi työskentely menee ihan metsään. Radalla en odota, että kukaan antaa ohjeita. Siellä ollaan yksin ja ratkaisut tehdään itse.
Tässä ajatukset viimeiseltä radalta: Missä seuraava tehtävä? Vielä muutama askel kauas jäädään, pidennä askelta myötäämällä. Ihana hiljaisuus. Ei ole olemassa muuta kuin minä, hevonen ja esteet. (Jostain kaukaa kuuluu ääni, ainoa kerta kun kuulin radalla jotain minun ja Nilsin kuplan sisään) Markku sanoo: "Taitavasti ratsastast". Vielä viimeinen linja kuudella, nyt pitää ratsastaa tarkasti. (Sen viimeisen linjan jälkeen) Hieno nipa<3 Olipa hauskaa ja helppoa! Mitä ihmettä?

Rataa ratsastaessa parasta on hiljaisuus, silloin ei aisti muuta kuin hevosen läsnäolon ja reaktiot. Kisoissakin summerin soidessa ja radan alkaessa kaikki ympärillä häviää. Sitä ihanaa tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Tässä valmennuksessa tuli todella todettua, että minulle on usein paras, jos valmentaja ei sano mitään valmennuksessa rataa ratsastaessa, sillä silloin alan ratsastaa. Tietysti aina tilanteesta riippuen. Jos olen valmennuksessa ihan ulapalla niin tietenkin tarvitsen apuja tai tsemppiä, jos on vaikea tehtävä. Ja kyllähän siihen pitää tottua, että joku antaa ohjeita. En voi käskeä valmentajia olemaan hiljaa:D Nyt olen alkanut saada juonesta kiinni. Rakastan ratojen ratsastusta.