Hevoshelvetti vai ei?

Katsoin Cristopher Wegeliuksen neliosaisen haastattelusarjan hevostiimistä. Ja se todella pisti miettimään mitä tämä laji oikeasti on. Alla on muutamia Cristopherin lausahduksia ja pointteja, jotka jäivät päällimmäiseksi mieleen tai herätti ainakin itsessäni jonkin asteista hämmästystä. Jos ei ole tuttu nimi niin tämä rautainen ammattilainen on ollut kilpauransa aikana 18 kertaa kauden paras, mikä varmaan kertoo tarpeeksi. Saako nämä muilla jotain ajatuksia liikkeelle?

"Nauran vähintäänkin sisäänpäin kun kuulen, usein tytön, sanovan että se tai hän taisteli puolestani."
Mitä olen oikein ennen ajatellut? Onko olemassa, hevosen taistelua ratsastajan puolesta? Ehkei suoranaisesti. Voi olla, että hevonen tsemppaa radalla ja kommunikoi ratsastajan kanssa, jolloin tulee varmaan sellainen mahtava fiilis, joka itselläni on varmasti ollut vasta hyvin pienessä mittakaavassa moniin muihin kokeneempiin verrattuna. Uskon siis, että hevonen, joka rakastaa hypätä, tsemppaa sen takia, koska siitä on tehty sille kivaa. Tämä varmaankin tarkoittaa, että se on koulutettu niin hyvin positiivisin kokemuksin (ei kuitenkaan yli suojelevasti), että se tietää mitä siltä halutaan. Hevosista voi nähdä jo ennen sisäänratsastusta, kuka haluaa hypätä ja kuka ei. Tähän liittyy niin paljon eri asioita, että se on varmaankin, vain helppo pukea "se taisteli puolestani" muotoon, ken tietää.

"On joitakin isiä, jotka ovat rakentaneet tyttärelleen ikioman hevoshelvetin."
Tämä voi ehkä kirpaista, jotain juuri ponin tai hevosen saanutta, mutta riippuu miten asiaa lähtee miettimään. Jos on mahdollisuus hevoseen tai muuhun, joka veisi eteenpäin, kannattaa siihen ilman muuta tarttua. Ei kuitenkaan mielestäni ilman ammattilaisten apua. Onhan siitäkin todiste, kun Jessica Mendoza vasta nyt 19-vuotiaana tuli toiseksi HIHS:sissä world cupissa. Tilaisuuksiin kannattaa tarttua, jos niitä osaa arvostaa. Ihan pelkästään siitä, että saa vaikka hoitoponin, kannattaa olla ikuisesti kiitollinen. Ilman ensimmäistä hoitoponia itselläni ei ainakaan olisi yhtään mitään.

"Jos ylipainotamme tekniikkaa, ollaan jo hakoteillä."
Tietenkään ilman minkäänlaista tekniikkaa emme voisi tehdä yhtään mitään. Mutta tässä lajissa on kuitenkin kyse niin monesta asiasta, että ihan perus asioista tulisi kertoa ennen ratsastusta. Niihin mielestäni lukeutuu se millaine hevonen on luonnostaan ja tässä ympäristössä täytyy tehdä tietyt asiat hevosen ehdoilla. Tämä on mielestäni tärkeä meille ratsastuskoululaisille ymmärtää, koska vaikka olemme asiakkaita, ei se tarkoita vain, että kiipeäisimme satulaan ja lähtisimme. Jos ei ole mitään mielenkiintoa hoitaa hevosta itse pois tai laittaa kuntoon, niin ei välttämättä sitten ole kauhean hyvä asia, että edes ratsastaa. Jos joku on erimieltä niin saa sanoa. Tietysti sillon tällöin kiire on ihan ymmärrettävää ja tietysti tallikohtaisesti, koska on varmaan jotain talleja missä ei ole tätä mahdollisuutta.
  Olen kuullut monien valmentajien painottavan myös fiilistä. Se on ehkä se asia, perusasioiden rinnalla, joka tekee ratsastuksesta ja hevosista niin harrastuksena, kuin elämän tapanakin ihan mahdottoman ymmärtää ulkopuolisen näkökulmasta. Ja se tässä onkin parasta. Uusia asiota ymmärtää ihan eritavalla ja koko ajan huomaa tietävänsä vähemmän. Siksi tämä on niin hieno laji.

"Menin sinne aina seisomaan heti koulun jälkeen - ja ei aikaakaan, kun joku tuli kysymään, että viittisitkö pikkasen ratsastaa mun hevosta."
En ole ollut kovin monilla talleilla, niin että voisin yleistää mitään, mutta asiat eivät näköjään ole ennään, kuin armeija aikoina. Kuten Cristopherin aloittaessa. Mutta tästä voi kuitenkin ottaa mallia. Nyt puhun siis sellaisesta ratsastajasta, joka haluaa palavasti edistyä. Aivan sama haluatko edistyä ristikkotasolta 80cm tasolle tai 110:stä 130cm tasolle. Joka tilaisuuteen pitää tarttua, raivata itse oma tie, eikä kulkea sitä valmiiksi tallattua tietä, katsoa, kysyä, keskustella kokeneempien kanssa, koska siitä saa paljon irti. Rakastan sitä, kun saa olla ympäristössä, missä on paljon osaamista. Se saa tuntemaan itsensä pieneksi. (Mikä kyllä olenkin, niin taidoilta, kuin fyysisesti:D)

"Siitä tulee hyvä, jolla on kanttia sanoa että ei kiitos sitä hevost mä en ratsasta tai sillä en kilpaile."
Nyt kyllä hämmennyin ja menin ehkä vähän sanattomaksi. Laitoin tämän, koska haluaisin tietää herättääkö tämä jollain ajatuksia.

"On iso väärinkäsitys, että esteratsastajan pitäisi ratsastaa koulua pitkillä jalustimilla."
Eli koululla pitkillä jalustimilla, oletan tarkoittavan hyvin perinteistä kouluratsastusta. Siitä lainaisin esteradalle kaksi asiaa ylitse muiden ja se on kuuliaisuus ja laukanratsastus. En missän nimessä väheksy perinteistä kouluratsastusta. Esim. jos sarjavaihdot ja sulut pyritään kouluradalla esittämään ns. oikein. Esteratsastuksessa niiden kaltaiset asiat ovat ehkä enemmän tai vähemmän vain hevosen elastisena pitämistä varten ja aputyökaluja, tavoitteena sujuva rata ja laadukkaat samanlaiset hypyt. Hyvin sekava selitys, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, onko jollain enemmän kouluratsastus orjentoituneella näkemyksiä?

"Se mitä tuntee on oikein."
Tätä fiilistä todellakin tarvitsisin. Cristopherin mukaan, Nina Fagerströmilla on joskus niin, että ei ole etukätään varsinsista suunnitelmaa joistain välistä, mutta tehtävän tullessa vastaan kaikki on selvää. Tämä on paljon parempi, kuin se, että on suunnitelma, mutta ei osaa toteuttaa sitä, ei muista sitä, tai muu vastaava, mikä on minulle vähän liiankin tuttua. Eräässä valmennuksessa meni koko ajan kaikki päin seiniä, mutta kun muistin tämän viimeisen radan aikana, ei ollut enää mitään ongelmaa.

"On pieni määrä ihmisiä, jotka ymmärtävät jotain hevosesta ja suurin osa ei ymmärrä yhtään mitään."
Huomasin nauravani itselleni. Mitä, jos joku paaaljon kokeneempi hevosihminen eksyisi lukemaan tätä ja varmaan miettisi, että mitä tämmöinen "pikkutyttö" kuvittelee itsestään. Jos näitä hevosia ymmärtäviä ihmisiä on kerta niin vähän niin uskon kuuluvani kyllä niihin ei ymmärtäviin. Vielä;)

Lähde: hevostiimi.fi