2015 look back (kuvia)

Ihan mahtava vuosi, joka vain huipentui loppua kohden.Tuntuu, että näkemykseni kaikkeen hevosiin liittyvästä on laajentunut. Vuoteeni on kuulunut niin epätoivoa, kuin myös hauskaa työntekoa, oppimista, muutoksia, sekä uskomaton onnen kantamoinen (eli Nils). Eli eiköhän aloiteta muistelu vanhojen kuvien kautta.

Vuosi alkoi ratsastuksen kannalta ehkä hieman masentuneissa fiiliksissä. Tuntui etten osannut mitään ja olo oli kaikin puolin epätoivoinen. Kuitenkin hiihtolomalla sain hyvän annoksen itseluottamusta, mitä siihen väliin tarvittiinkin. Tai ehkä paremmin fiilistä kuvaa piristys, eli ensimmäinen n. 100cm rata, kun olin Tahkolla hyppytunnilla Laavalla. Silloin metri ja 110:stä puhumattakaan näytti valtavalle, sillä olin hypännyt juuri ja juuri kasikymppiä. Tämä on kuitenkin yksi merkittävimmistä yksittäisistä kerroista, koska sain fiiliksen siitä miltä esteille tulemisen ja välien ratsastamisen pitäisi tuntua. Ennen kaikkea, miten helppoa asiata voivat olla, koska latistuneella fiiliksellä kaikki tuntuu rakettitieteelle. Ja en siis olisi selvinnyt, jos hevonen ei olisi ollut super kokenut ihana ja taitava. Tästä myös lähti ylämäki jalkojeni kannalta. Ennen kantapäät eivät millään pysyneet alhaalla, mutta tällä kertaa katsoin jokaista estettä keskittyneesti päässä ajatus: "Jos en pidä kantapäitä alhaalla, niin sinkoan taivaan tuuliin, enkä halua pudota" :D
  Toinen ylämäki lähti siitä, kun olin Ypäjän hevosopistolla Talent- leirillä avustamassa valmentajia esteiden kanssa. Tuli siis katsottua paljon valmennuksia ja kuulin paljon hyviä neuvoja, sekä sain myös paljon irti kyselemällä ennen tai jälkeen valmennuksessa avustuksen. Pääsin myös seuraamaan luentoja, kuten Mia Stelbegin henkistä valmennusta ja Noora Forstenin puheita kilparatsastajan urasta.

Tähän mennessä ainoat ulkopuoliset kilpailut joissa olen ollut. Hästbackassa 60-70cm

 

Hyppäsin vuoden alkupuoliskon aikalailla pelkästään tällä Matilla. Se on ihana, kokenut, vanha kisaponi, jota en ikinä saanut menemään kunnolla eteenpäin. Kahta rataa lukuun ottamatta meno oli sellaista, mitä en ehkä haluaisi muistaa. Opin kuitenkin Matilta paljon arvokkaita asioita, jotka olen huomannut todella vasta äskettäin, vaikka sillloin tuntui, että kehityksen suunta olisi alas päin. Esimerkiksi se, että kaikessa on jotain positiivista. Vaikka meno olisi miten hirveän tuntuista, pitää vain keksiä jotain, koska se on ainoa mikä vie eteenpäin. Omalla kohdalla siis virheet pitää käydä läpi kerran, sitten teen suunnitelman niiden korjaamiseen ja keskityn edes siihen johonkin parempaan ja pyrin siihen. Toinen on myös ehkä jonkinlainen päättäväisyys ja myös arvokkaat ratakokemukset. Oli ne sitten hyviä tai huonoja ratoja, kaikki vei eteenpäin joko henkistä tai fyysistä puolta. 

Menin siis tällä ponilla 80 cm oman tallin kisoja ja nyt tekisi melkein mieli hypätä sillä vain jonkun yhden satunnaisen kerran, koska se on tunneilla ollut niin super kiva reipas ja ajoittain jopa aktiivisen tuntuinen, ennen kaikkea hauska poni :)

Ossi

 

Erikoinen. Se kuvaa parhaiten tätä hevosta ratsastaessa ja oppimiani asioita. Hyppäsin sillä aina jos halusin hypätä "ylimääräistä", koska se ei pahemmin valmennuksissa käynyt. Ja ossi on hevonen, jonka karsinan ohi kävellessä tulee aina lämmin tunne. Jo pitkään olin haaveillut sillä edes minimaalisista esteistä, mutta onneksi valmentaja ei antanut ennen tätä kevättä. Eli kesä aikoihin hyppäsin valmennuksissa useilla eri hevosilla, mutta tästä on jäänyt eniten muistikuvia. Ensimmäisiä kertoja hyppäsin Ossilla talvella, jolloin ei päästy edes 40cm esteistä yli. Päästiin kuitenkin siihen asti, että hypättiin suht sujuvasti valmennuksissa 80cm tehtäviä, joka on itselleni tämän kanssa tosi iso asia. Ehdottomasti paras asia mitä on opin se, että kun hevonen laukkaa hyvin siitä pitää nauttia! Ja myös huolellisuus. Pari kertaa kävi nimitäin niin, että Ossi itse pysähtyi vaikka olisi ollut kaikki edellytykset hypätä. (Useinmiten vika kuitenkin minussa.) Ennen estettä piti siis käden kanssa huolehtia, että se uskaltaa hypätä, pohjetta piti osata käyttää juuri oikealla hetkellä, teiden piti olla hyviä ja Ossilla erityisesti oli tärkeää pitää se tyytyväisenä.

 

Sitten tuli Axu ja muutti kaiken tullessaan Soukkaan kesällä. Sitä ei riitä sanat kuvaamaan, muta sen kanssa on ollut varmaan elämäni hauskin puolivuotta. Mutta ei reaktioni ollut mitään "rakkautta ensisilmäyksellä". Ensimmäisellä kerralla en todellakaan pitänyt siitä, enkä edes tarkkaan muista miten ihmeessä aloin sillä enemmän menemään. Varmaan paras mitä Axulta opin on, että asioista pitää tehdä hevoselle hauskaa ja ratsastaja ei saa häiritä, hevonen saa välillä itsekkin miettiä. Ensimmäistä kertaa hyppääminen tuntui suunnitelmalliselle, pystyin jopa ajattelemaan paljon askeleita teen mihinkin jne. radalla. Kaikin puolin moni asia selkeytyi. Tuo kesä ja syksy oli siin kaikinpuolin tärkeää rutiinin kannalt, koska pääsin menemään ikäänkuin kahdella hevosella.

Ainoa kerta, kun olen ratsastanut Tintillä itsenäisesti. Ratsastus tuntui alkuun ihan jäätävän kauhealle.

Hoitohevoseni Tintin kanssa olen oppinut valtavasti niin teoriassa, kuin käytännössäkin.  Kunnon ratsastuskerrat on varmaan laskettavissa yhdenkäden sormilla koko viime vuodelta, mutta joka kerta opin ainakin kymmenen kerran edestä. Tintti on tosi herkkä ja ei kyllä anna yhtään mitään ilmaiseksi, mutta kun sen saa tekemään jotain on se aina super magee! Teoriassa olen katsomalla oppinut Tintin omistajalta niin este, kuin sileän puolelta monen laisia asioita, sekä saanut hyvää perustietoa hevosten kokonaisvaltaisesta hoidosta, liikutuksesta ja mitä kaikkea niissä pitää huomioida, kuin myös kaikkia mahdollisia pikku niksejä. Alemmasta kuvasta on aika kauan eli istunnan kanssa on nykyään varmaan parempi fiilis. 

Loppu huipennus: Nils. En tiedä miten tämä pitää paikkaansa, mutta tuntui kuin kaikki työ ponihoitaja ajoista asti olisi maksasnut itsensä takaisin. (Vaikkei tallinteko, kisoissa ja kotona hoitaminen, pitkät tallipäivät, alkeiskursseilla taluttaminen tai ponikerhojen pitäminen ole työltä tuntunutkaan.) Jos edes puolet asioista menee putkeen, niin tästä alkaa mielenkiintoinen uusi luku elämässsäni. Vuodelta 2016 odotan vielä kovempaa duunia ja harjoittelua. Tuntuu, kun seikkailu olisi alkamassa.